Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille,lunta satelee ja ilma on lauha +0,5 lämmintä siis paras pyöräilyilma.Olen kirjoitellut juttuja paikoista jossa olen käynyt,asioita mitä olen nähnyt ja tuntemuksia joita olen tuntenut. Luin erään pikkujutun joka mielestäni kuvaa sitä miten me ohitamme asiat jotka ovat arjessamme joka päivä mutta emme osaa antaa niille sitä kuuluvaa arvoa jonka ne ansaitsisivat.Ovatko pienet asiat niin itsestään selviä? Kuljemmeko kiireesti ja omissa mietteissämme huomaamatta mitä ympärillämme tapahtuu? Kuulee niin usein sanottavan "aika menee kuin siivillä,onko nyt jo kuunloppu?" eikö tuo jo osoita kuinka me kuljemme päivästä toiseen samoin kuvioin,arkisin askarein.Mutta ehkä huomioimalla tähdet taivaalla,sateen ropinan tai auringon pilkahduksen saamme itsemme pysähtymään siihen hetkeen,aikaan,jolloin huomaamme päivän tai vaikka sen tunnin jota elämme.Miettikäämme sitä kun seuraavan kerran joku vaikkapa hymyilee sinulle,annatko ajan mennä huomioimatta vai tartutko hetkestä kiinni.Tässä tämä pikkujuttu: POHJATON LAARI Jos vain katsot kaikkea joka kuuluu elämääsi, kaikkea jota sinulla jo on: rajoittamattomasti ilmaa hengittää, valoa nähdä, musiikkia jota kuunnella, kirjoja joita lukea, tähtiä joista unelmoida, puita joita katsella, lattioita joilla tanssia, ystäviä joita ilahduttaa, vihollisia joiden kanssa ystävystyä, vieraita joihin tutustua, metsiä joissa kävellä, rantoja joilla kulkea, kallioita joille kiivetä, sateita jotka puhdistavat sinut, jokia jotka kuljettavat sinua, eläimiä jotka lohduttavat sinua; sinun täytyy myöntää että elämässäsi on enemmän kuin koskaan, koskaan, koskaan pystyt käyttämään. Mutta yritä kuitenkin. -Mike Dooley

Kuva tällepäivälle!!! Hyvää päivänjatkoa kaikille.