Satama

Kapealla puiden reunustamalla tiellä on vain vähän kulkijoita,sahatyöläisten vanhat talojen kivijalat ovat sammaleen peitossa ja rehevien puiden seasta vain tarkalla katseella havaittavissa.Tie mutkittelee,jo aikoinaan merenkulkijoille tietä satamaan näyttänyt ikivanha mänty on vielä paikoillaan vaan enää eivät laivat suunnista sen mukaan.Jättimäisen kokoinen ja paksuinen puu on nähnyt monet tuulet ja tuiskut,saattanut laivat satamaan ja ollut majakkana,nykyisin muistolaatta puun vieressä kertoo sen tarinaa. Lähestyn satamaa minäkin,aurinko paistaa ja on hiljaista,saavun Varjakkaan Oulunsalossa. Satamassa laituripaikat ovat melkein täynnä toinen toistaan komeimpia veneitä,jotkut ihmiset ovat ongella ja lapset ilakoivat vedessä,on tavallinen arki-ilta ja rauhallisia satama-askareitaan tekevät paistattelevat välillä auringossa,katsovat minua,kuvaajaa.

Veneitä tulee tai lähtee verkkaisesti satamasta,jokaisella on aikansa kulkea ja toisinaan sataman ohi purjehtii hieno uljas purjevene,kuin joutsen se valkoiset purjeet pulleina lipuu ohi ja seuraan sitä kameralla ja kuvittelen miltä tuntuisi olla mukana juuri tuossa veneessä,jättäen taakseen kaiken ja koko meri olisi avoin.

Purjevene jättää minut seisomaan rannalle enkä saa kokea purjehtimisen hienoutta tai meren julmuutta,olen sivusta seuraaja,kokematon meren oikuille,minä maakrapu. Jostain lähestyy vesiskootteri kovaa vauhtia,vesi pärskyen se kiitää merellä joku hurjapää kokeilee vesipedon toimivuutta,veden päällä osin pomppien mutta kokoajan hallinassa kuski ohjaa skootterin satamaan,pyörittää muutaman kerran isot aallot ja lipuu sitten hitaasti kiinnityspaikkaansa joka on perämoottorilla varustettu lautta jonka päälle on rakennettu sauna.Kuski sitoo skootterinsa lujasti kiinni lautan sivuun,samalla muut tekevät lähtöä irrottaen lautan kiinnikkeestä,moottori pyrähtää käyntiin ja lautta lipuu hitaasti ulos satamasta,Suomen lippu hulmuten se suuntaa kohti uusia kokemuksia. Tulee hiljaista,lokit kirkuvat jossain jään katselemaan saunalautan perään,sauna,se Suomalaisille niin rauhoittava paikka jossa rentoudutaan,etenee verkkaisesti ja häviää näkyvistä. Laskeudun pienet portaat alas ja menen laiturille jossa veneet ovat kiinni,välillä pienen aallon mukana liikettä tehden veneet odottavat omistajaansa,odottavat milloin moottori käynnistetään ja ohjataan pois satamasta samalla nauttien ihailevista katseista joita satamaan jääneet veneitä ihailemaan tulleet ihmiset heittävät niiden perään,mielessään toivoen olevansa kapteeni joka ohjaa veneensä ulapalle,kohti tuntematonta. Purjeet laskettuna alas,yksin,veneet odottavat..... Alkaa olla myöhä,veteen on syntynyt hiekkadyyni ja kahlaan sinne toivoen etten liukastu liukkailla kivillä ja kaadu veteen,pidän kameraa kädessä ja toivon että pysyn pystyssä,en itseni vaan rakkaan ystäväni kameran takia joka seuraa minua kaikkialle.Dyynillä on kävellyt pieni lapsi ja äiti,joka vedessä kahlaten lasta kantaen tulee minua vastaan ja hymyilee,vastaan hymyyn ja nyökkään,olemme kuin sukulaissielut,juuri sillä hetkellä. Kuvaan jalan jäljet,nuo pienet jotka äsken ilmestyivät pienten jalkojen asteleessa hiekalla,kuvaan vastavaloonkin ja jäljet näyttävät ihan erillaisilta,optinen harha.Vesi dyynin ympärillä on lämmintä,haluan uimaan,toisella kertaa ajattelen ja lähden pois hiekkadyyniltä. Lapset ilakoivat vedessä,aurinko paistaa mustaan puserooni,on kuuma.Lähden pois,autolla,jättäen sataman taakseni ja suuntaan kohti uusia seikkailuja,minäkin, kuin nuo uljaat hienot veneet,omalla tavallani.