Kuvia luonnosta ja eläimistä, matkakertomuksia matkanvarrelta luonnollisesti tunteella.
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Päivän pähkinät
Christmas, my child, is love in action.
Every time we love,
every time we give, it's Christmas.
-Dale Rogers.
Du kan ge utan att älska,
men du kan inte älska utan att ge.
-Ami Carmichael
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
3. adventtisunnuntai
perjantai 13. joulukuuta 2013
Lucian päivä
Jääkitehet ruudulla kimmeltää,kun kuu niihin hohtoa valaa.Niitä poikanen tarkaten tähystää,koko illaks´hän ikkunanpielehen jää niin ääneti,aivan kuin salaa.Mitä lukee se ruudusta poikanen,mitä piirteli tähtöset hälle?Koko maailma siellä on ihmeitten,jää tähtöset talven ne omisti sen,sille pienelle tähystäjälle.
-I.H.
Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää.
Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen.
15.12 ja 3. adventtisunnuntai jolloin ihmiset rientävät sankoin joukoin laulamaan kirkkoihin kauneimpia joululauluja,niin minäkin.Tuomiokirkko on kaunis illan hämärtyessä ja valoissa,jotka luovat herkän tunnelman kun laulamme "Maa on niin kaunis" ja "En etsi valtaa loistoa" sekä aina niin koskettavan laulun "Varpunen jouluaamuna".
Kaikille oikein rauhallista joulun odotusta ja enää 10 yötä jouluun,voit nähdä tonttujen kurkkivan ikkunoista.Olkaa kiltisti!!
torstai 5. joulukuuta 2013
6.12
Kauimmaiseksi kajasti
se itse sininen risti
salmen suussa, sillan päässä,
kylän kappelin kohalla,
kun kilisi kirkon kellot,
kun lepäsi tyynet järvet,
kun meni majoille päivä.
- Eino Leino
Itsenäisyys
Muistan lapsuudessani puheet sodassa kaatuneesta äitini Urho-veljestä ja jonka sotilaskuva oli kunniapaikalla kotini piirongin päällä.Urho näytti komealta asepuku yllään,lakki hieman vinossa,katse tuima,ihailin kuvaa Urhosta. Isäni sodassa haavoittumisesta kuinka sirpaleet vaivasivat polvessa ja päässä,isäni sodissa saamistaan kunniamerkeistä.Muistan kun katsoimme Itsenäisyyspäivänä isän kanssa Tuntematon sotilas-elokuvaa,kuinka hän kertoi aseista ja tykeistä,olihan hän sodassa tykkimies.Peloton isä,joka ukkosellakin meni ulos vain kuuntelemaan kovaa ukkosenjylinää. Muistan kuinka leikimme kotini ympäristöön kaivetuissa Saksalaisten juoksuhaudoissa.Kuinka kuvittelin löytäväni hiekkaan uponneita Saksalaisten jättämiä esineitä tai aseita,tai kuinka olisi jännittävää löytää oikea luuranko,hiekkaan hautautuneena.Muistan ison harmaan kiven johon oli kaiverrettu kirjaimia ja kuva,iso kivi jonka ympärillä siskoni ja naapurin lasten kanssa leikimme ja jonka päälle kiipesimme,vaivalla.Muistan kuinka jo silloin pienenä tiesin sen olleen Saksalaisten muistomerkki,meille.Muistan kuinka löysin lähimetsästä maastopuvun riekaleita,nostelin niitä varovasti,repeytyneet kangaspalat pistivät pienen tytön mielikuvituksen laukkaamaan.Oliko vaate kuulunut Saksalaisille sotilaille ja mitähän maasta voisi löytyä jos alkaisi kaivaa?? Koskaan en kaivanut,vaan jätin kangaspalatkin paikoilleen.Muistan kertomukset Saksalaisten tukikohdasta läheisellä suo-alueella.Kuinka asuinparakkeja ja aasien talleja sekä säilyketinapurkkeja,joita oli kuulemma röykkiöittäin,oli sotilaiden asuessa Kuivasjärvellä,ihan kotini liepeillä.Muistan puheet kuinka Alppilassa oli ollut portti Saksalaisten esikuntaan.Muistan äitini kertomukset sodasta,kuinka hän Etelä-Suomessa työssä ollessa oli joutunut usein lähtemään pakosalle ja suojaan pommituksilta. Kuinka pommikoneet olivat jylisten lentäneet suurina airueina ja ikkunoiden helisseen.Kuinka täpärästi he olivat pelastuneet juostessaan suojaan,pommien pudotessa lähelle.Kuinka kaikesta oli pula ja kuinka ruokaa oli säännösteltävä eikä kranttu saanut olla ja kaikessa piti säästää,pahemman päivän varalle.Äitini oli päättäväinen,oppinut tulemaan vähällä toimeen,rohkea äiti.


Muistan kuinka isäni luona kävi usein mies,lempeän oloinen,samassa joukko-osastossa sotinut kuin isäni.Kuinka heillä oli sanomaton lupaus että sodasta ei puhuta,en muista heidän koskaan puhuneen sodan kauheuksista vaan heille oli tärkeämpää elää sen hetkistä elämää ja nauttia siitä ja vapaudesta.
Sota ja siitä puhuminen on kuulunut lapsuuteeni melko voimakkaasti,se ei ollut meille,jotka sen kauheuksia emme onneksi ole nähneet,pelko vaan ihmettelynkin aihe.Sota oli kertomusten aihe,siitä puhuminen oli tärkeää sen kokeneille mutta jotkut eivät kertoneet sodasta mitään,vaan vaikenivat iäksi.
Nykypäivänä kun se kaikki on muistoa vain,voimme rauhallisin mielin miettiä mitä on itsenäisyys? Se on vapautta tulla ja mennä,tehdä ja harrastaa se on sananvapaus,mitään tai ketään loukkaamatta,se on rauha. Tänään voimme juhlia näitä asioita sillä 6.12 on Suomen itsenäisyytemme juhlapäivä joka päätettiin ja allekirjoitettiin 5. joulukuuta 1917 äänestyspäätöksellä, mutta julkistettiin ja annettiin tiedoksi vasta seuraavana päivänä, 6. joulukuuta 1917
Itsenäisyyspäivään kuuluu monia perinteitä,kuten lipunnosto,muistaminen sankarivainajia käymällä heidän haudoillaan,kunniamerkkien jako ja ylennykset,itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus,puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati,kynttilöiden poltto,itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa ja tietenkin Edvin Laineen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas.
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi

Muistan kuinka isäni luona kävi usein mies,lempeän oloinen,samassa joukko-osastossa sotinut kuin isäni.Kuinka heillä oli sanomaton lupaus että sodasta ei puhuta,en muista heidän koskaan puhuneen sodan kauheuksista vaan heille oli tärkeämpää elää sen hetkistä elämää ja nauttia siitä ja vapaudesta.
Sota ja siitä puhuminen on kuulunut lapsuuteeni melko voimakkaasti,se ei ollut meille,jotka sen kauheuksia emme onneksi ole nähneet,pelko vaan ihmettelynkin aihe.Sota oli kertomusten aihe,siitä puhuminen oli tärkeää sen kokeneille mutta jotkut eivät kertoneet sodasta mitään,vaan vaikenivat iäksi.
Nykypäivänä kun se kaikki on muistoa vain,voimme rauhallisin mielin miettiä mitä on itsenäisyys? Se on vapautta tulla ja mennä,tehdä ja harrastaa se on sananvapaus,mitään tai ketään loukkaamatta,se on rauha. Tänään voimme juhlia näitä asioita sillä 6.12 on Suomen itsenäisyytemme juhlapäivä joka päätettiin ja allekirjoitettiin 5. joulukuuta 1917 äänestyspäätöksellä, mutta julkistettiin ja annettiin tiedoksi vasta seuraavana päivänä, 6. joulukuuta 1917
Itsenäisyyspäivään kuuluu monia perinteitä,kuten lipunnosto,muistaminen sankarivainajia käymällä heidän haudoillaan,kunniamerkkien jako ja ylennykset,itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus,puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati,kynttilöiden poltto,itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa ja tietenkin Edvin Laineen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas.
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Jouluisia ajatuksia 02.12
Korkea juhla, ihana ilta
oljilla kultasil,
valossa valkeen, ilosen liekin
sumusen yösen kohdus!
Ken sua taitaa unohtaa?
Ken sun virttes kaikunaa?
Ken lapsukaist äitinsä helmas
vajassa Bethlehemin?
-Aleksis Kivi
Jouluisia ajatuksia
Joulukuu alkoi lumisissa keleissä,nimittäin oli taas satanut muutama sentti ihanaa pehmyttä lunta ja maisemat näyttivät kauniilta iltaruskon valaistessa puhtaan valkoisen koskemattoman lumen.Tänään kirkoissa laulettiin Hoosiannaa 1. adventin merkiksi ja minäkin olin Turkansaaren ihanassa pienessä ja tunnelmallisessa kirkossa, joka oli ääriään myöten täynnä ihmisiä sanaa kuulemassa ja laulamassa tunnetuimpia jouluvirsiä,kuten Hoosianna.Olkia oli levitelty lattialle ja kynttilät paloivat kynttelikössä sekä yksi kynttilä pöydällä 1. adventin merkiksi kun huomasimme että lattialla,olkien seassa vilisteli pieni hiirulainen.Lapsia se kiinnosti erityisesti ja vanhemmatkin kurkkivat lattianrakoon nähdäkseen tuon pienen kulkijan.Kirkonmenojen jälkeen pappi kutsui kaikki Yli-Juuruksen taloon laulamaan kauneimmat joululaulut ja myöhemmin talokin oli tupaten täynnä nuoria ja vanhempia laulajia,kaikille ei riittänyt istuimiakaan mutta innokkaana seistenkin me joululaulujen ystävät lauloimme kauneimmat joululaulut.Kaunis ja vanha Yli-Juuruksen talo pirttineen ja kamareineen oli erittäin kauniisti koristeltu jouluiseksi ja asetelmia laitettu pöydille joita minäkin kuvasin innokkaana ennen laulutilaisuuden alkua.Kauniit vanhat huonekalut luovat myös ihanan vaikutelman miten tämän kaltaisessa isossa ja varsin varakkaassa talossa on ennen asuttu.


Ala-Kärpän tunnelmallisessa,vanhassa talossa oli kahvipöytä katettu ohrapuurosta,itseleivotusta pullasta ja pipareista kun jonoksi asti kahville vuoroaan odottavat ihmiset halusivat sisälle ja lämpimään sekä nauttimaan ihanista herkuista.Ihana puuron ja kanelin tuoksu leijaili tuvassa kun jotkut ostivat höyryävän kuumaa ja herkullista puuroa.
Kiertelin vielä pihapiirissä olevia pienempiä taloja katsellen ja kuvasin hämäriä sisätiloja,hämärää mutta tunnelmallista kamaria ja pientä tupaa.


Oli aika lähteä ja jättää kaunis Turkansaari,kirkko ja komeat talot ja astella kävelysiltaa oli Oulujoen.Valkoinen puhdas vasta satanut lumi ja laskevan auringon kajo
sekä kiristyvä pakkanen saivat taivaan hohtamaan kirkkaana.Kaunista sanoisin minä ja että palaan taas Turkansaareen,viimestään kesällä.
Talvella murheita muisteta ei,talvella paljon on lunta,muistoja kauniita katsellaan,riemuja vanhoja riemuitaan,nähdään kesästä unta.
-Eino Leino
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
